Ennen digitaalista aikakautta valokuvia tuotettiin kemiallisella menetelmällä, jossa kuva tallennettiin valoon reagoivalla aineella varustettuun filmiin. Tämän menetelmän kuitenkin korvasi teknologian kehittyessä digitaalinen kamera, joka tallentaa kuvauskohteeseen osuvan valon digitaaliseen formaattiin, joka voidaan myöhemmin siirtää tietokoneelle tai muulle elektroniselle laitteelle muokkaamista tai tallentamista varten.

Valokuvataiteen kehittyminen

Valokuvaus on jo vuosisatojen ajan elänyt kulttuurissa vapaa-ajan harrastuksena ja metodina esimerkiksi muistojen, perhepotrettien ja kokemusten ikuistamiseen. Valokuvauksesta on kuitenkin kasvanut hiljalleen myös täysin oma taidesuuntaus; onhan valokuvausta käytetty jo aikojen alusta lähtien inspiraation, näkemysten ja tunteiden ilmaisemiseen.

Valokuvataiteesta tuli tärkeä osa nykytaidetta 1990-luvulla, jolloin julkaistavien valokuvateosten ja valokuvanäyttelyiden määrä alkoi kasvamaan hurjasti. Kokemusta ja inspiraatiota haettiin kaukaa Suomen rajojen ulkopuolelta ja valokuvauskouluista tuli osa monen taiteilijan opintietä. Valokuvauksesta kasvoi myös osa niin sanottujen perinteisten taitelijoiden työnkuvaa, sillä monet maalarit, taidegraafikot, performanssitaiteilijat ja veistäjät ottivat valokuvauksen ja kameran osaksi työvälineitään.

Helsingin yliopiston tutkijan Kati Lintosen mukaan suomalainen valokuvataide on kokenut neljä siirtymää aina 1970-luvulta lähtien, jolloin tämän päivän nykytaide sai alkunsa. Aivan ensimmäiseksi kameran takana seisovat valokuvaajat alkoivat hakea itselleen uutta identiteettiä ja pelkän valokuvaaja-nimikkeen sijasta valokuvauspiireissä valokuvaajia alettiin kutsua perinteisen taidemaalarin tai tanssijan tavoin taiteilijaksi. Seuraavassa vaiheessa valokuvaajasta muovautui valokuvauskohteen kokija ja subjekti, jolloin valokuvataiteen objektiivisuus rikkoutui ja sen uusi suuntaus lähti hakemaan kameran takana seisovan taitelijan omakohtaisesta kokemusta ja tulkintaa valokuvattavasta kohteesta. Aiemmin varsin miesvaltaisesta alasta kasvoi kolmannessa valokuvataiteen vaiheessa myös naisten ala, jolloin naispuoliset valokuvaajat nousivat yhä vahvemmin esille. Lopuksi viimeisessä eli neljännessä vaiheessa valokuviin alettiin tuoda täysin uudenlaisia viitteitä, joiden avulla valokuvista alettiin rakentamaan kokonaisia tarinoita ja kollaaseja.

Valokuvataiteen ominaispiirteet

Valokuvataidetta on hallinnut aivan aikojen alusta lähtien kolme pääsuuntausta: maisemakuvat, alastonkuvat ja muotokuvat. Vaikka nämä pääsuuntaukset hallitsevat valokuvataidetta edelleenkin tänä päivänä, ovat niiden ominaispiirteet kasvaneet ja laajentaneet kontekstiaan modernimman nykytaiteen muotoon. Lisäksi näiden kolmen pääsuuntauksen rinnalle ovat tulleet dokumentaarinen valokuvaus ja valokuvausjournalismi, joita näkee tänä päivänä runsaasti erityisesti valokuvanäyttelyissä ja taidegallerioissa. Valokuvaus kehittyy ja muuttuu yhteiskunnan pyörteiden mukana ja siksi siitä onkin kasvanut tänä päivänä monimuotoinen ja valtavan laaja vaikeasti yhteen muottiin mukautuva taidesuuntaus.